Luontoon liittyvät museot Suomessa

Suomesta puhutaan, että se on tuhansien järvien maa. Myös metsien rikastuttavat maisemat ja puhdas ilma vetävät puoleensa kotimaisia sekä ulkomaalaisia kävijöita retkille. Mutta miten paljon tiedetään esimerkiksi suomalaisesta luonnosta? Minkälaisia eläimiä ja lintuja asustaa tietyillä alueilla? Minkälaisia kasveja voi nähdä Etelä-Suomessa tai pohjoisempana? Tähän blogipostaukseen kokosimme listan suomalaisia luontomuseoita, sekä museoita, joissa on luontoon liittyviä näyttelyitä. Voit suunnitella matkan Perille.fi-palvelun avulla ja lähteä seikkailureissulle museoihin.

Helsinki

Luonnontieteellinen keskusmuseo – LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus on Helsingin yliopiston erillislaitos, joka säilyttää ja ylläpitää luonnontieteellisiä kansalliskokoelmia sekä harjoittaa niihin liittyvää tutkimusta. Luomuksen kokoelmiin pääsee tutustumaan kolmessa yleisökohteessa: Luonnontieteellisessä museossa sekä Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa.

Luonnontieteellinen museo Luonnontieteellisen museon näyttelyt kertovat Suomen ja muun maailman monimuotoisesta luonnosta. Elämän historia vie aikamatkalle menneisyyteen ja evoluution alkulähteille.

Avoinna ti–su

lumous.fiPohjoinen Rautatiekatu 13, Helsinki, Löydä bussit ja junat

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa on esillä monenkirjava ja kiehtova elävien kasvien kokoelma.

Ulkopuutarha ma–su, vapaa pääsy, Kasvihuoneet ti–su

lumous.fiKaisaniemenranta 2, Helsinki, Löydä bussit ja junat

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa on maantieteellinen kokoelma, joka ulottuu koti-Suomesta Kalliovuorille ja Kaukoitään.

Avoinna touko-syyskuu

lumous.fiJyrängöntie 2, Helsinki, Löydä bussit ja junat

Kumpulan geologiset kokoelmat Luomuksen kivi-, mineraali- ja fossiilikokoelmat sijaitsevat Kumpulan kartanossa, Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa.

Avoinna kesäkaudella. Sisäänpääsy puutarhan lippuhinnalla

lumous.fiJyrängöntie 2, Helsinki, Löydä bussit ja junat

LUOMUS/Emilia Kurila/Nina Finell/Varpu Pärssinen

Tampere

Luonnontieteellinen museo ja Kivimuseo. Vapriikki

Tampereen luonnontieteellinen museo on Museokeskus Vapriikissa Tampereella sijaitseva museo, jossa esitellään Pirkanmaan luontoa ja eläimiä. Museossa voi tutustua elämän historiaan, alueen luonnon monimuotoisuuteen eri aistien avulla tai seurata ajankohtaisia luontoilmiöitä.

Tampereen Kivimuseo esittelee kivien ja mineraalien mielenkiintoista maailmaa. Esillä on myös meteoriitteja ja fossiileja, mm. dinosaurusten munia.

Vapriikin Galleriassa voi pelata Ilvesmetsän Aarre -pakopelia. Se vie museokävijät metsään, jonka kohtalo on vaakalaudalla. Pelivaraus on tehtävä vähintään viikkoa etukäteen. Peli on pelattavissa 30.7. asti.

Avoinna ti-su

vapriikki.fiAlaverstaanraitti 5, Tampere, Löydä bussit ja junat

Unsplash/Jyrki Nieminen

Turku

Biologinen museo

Turun Biologinen museo on vuonna 1907 valmistunut luontomuseo. Museossa on esillä 13 suomalaista luontomaisemaa eläimineen. Museo sopii vierailu- ja opintokohteeksi kaikenikäisille luonnosta ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneille. Turun biologinen museo on pyritty säilyttämään alkuperäisessä asussaan ja niinpä sen dioraama-näyttelyn yleisilme vastaa pitkälti alkuperäistä 1907 avattua kokonaisuutta.

Avoinna ti-su. Kesäkaudella on auki ma-su

turku.fi/biologinenmuseoNeitsytpolku 1, Turku, Löydä bussit ja junat

Luonnontieteellinen museo, Turun yliopisto

Turun yliopiston Luonnontieteellinen museo ylläpitää ja kehittää Suomen toiseksi laajimpia luonnontieteellisiä kokoelmia, joihin on tallennettu yhteensä noin 5 miljoonaa näytettä. Ne muodostavat pitkiä aikasarjoja aina 1800-luvulta nykypäivään.

Haluatko nähdä maailman kauneimman perhosen tai sademetsän suurimpia pistiäisiä? Tropiikin erikoisimmat niveljalkaislajit ovat esillä Turun yliopiston eläinmuseon uudessa näyttelyssä. Museon varhaisimpia kokoelmia 1800-luvun alusta voi tutustua historianäyttelyssä.

Kasvitieteestä kiinnostuneille on avoinna Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa.

Avoinna ma-pe. Vierailulle ovat tervetulleita sekä erilaiset ryhmät että yksityishenkilöt. Vierailuista pyydetään sopimaan etukäteen: elainmuseo(at)utu.fi.

collections.utu.fiYliopistonmäki, Turku, Löydä bussit ja junat

Biologinen museo

Jyväskylä

Luontomuseo, Jyväskylän yliopiston tiedemuseo

Museo tallentaa, tutkii ja esittelee erityisesti keskisuomalaisen luonnon rikkautta eri lajiryhmissä ja elinympäristöissä. Perintönä ympäristö -perusnäyttelymme johdattelee maakunnan lukuisille luontokohteille. Perusnäyttelyn lisäksi esillä on myös vaihtuvia näyttelyitä.

Avoinna ti–su

tiedemuseo.jyu.fiVesilinna, Ihantolantie 5, Jyväskylä, Löydä bussit ja junat

Kuopio

Kuopion museo

Kuopion museon kulttuurihistoriallinen ja luonnontieteellinen näyttelykokonaisuus tarjoaa tietoa ja elämyksiä kuljettaen museovieraan läpi Pohjois-Savon historian itäisen Suomen muuttuvaan luontoon. Pienille museokävijöille on tarjolla uusi elämyksellinen leikkitila.

Avoinna ti–su

kuopionmuseo.fiMuseokatu 1, Kuopio, Löydä bussit ja junat

Iisalmi

Iisalmen luontomuseo

Iisalmen luontomuseon päämääränä on osaltaan auttaa ihmistä löytämään, ymmärtämään ja vaalimaan luonnon monimuotoisuutta.  Museo rohkaisee liikkumaan ja virkistymään luonnossa.

Luontomuseo on tehnyt lapsille 3 museokierrosta. Niitä käytetään tabletilla ja ohjelma ohjaa lasta ja aikuista kierroksen aikana. Lasten luontomuseoon kuuluvat myös pehmoeläinhahmot, kyselytehtävät, tuoksupurkit ja kosketeltavat materiaalit.

Avoinna ma-pe

sll.f/iisalmiKirkkopuistonkatu 9, Iisalmi, Löydä bussit ja junat

Pori

Luontotalo Arkki

Luontotalo Arkki on Satakunnan Museon luonnontieteellinen yksikkö. Luontotalo Arkin perusnäyttely esittelee Satakunnan luontoa. Näyttelyn maakunnallisia erikoisuuksia edustavat mm. Säpin saari mufloneineen, Paratiisin lehto majavan asuinpaikkana sekä Suurpedot karhunpesineen. Lintuharrastajien hyvin tuntema Kokemäenjoen suisto löytyy näyttelyn keskeisimmältä paikalta. Perhoshuoneessa on esillä suomalaisia ja trooppisia lajeja. Perhoshuoneeseen pääsee tutustumaan sunnuntaisin. Kivipiha Jotuni esittelee satakuntalaisen kallioperän erityisominaisuuksia.

Luontotalo Arkissa on kiva viettää lasten kanssa museopäivää. Satakunta-näyttelyssä on runsaasti tutkittavaa ja leikkipaikkoja. Näyttelyssä voi tasapainoilla pitkospuilla, tähyillä maisemia lintutornista, kiivetä majakkaan ja ryömiä karhunpesään – jos uskaltaa!

Avoinna ti-su

arkki.pori.fiPohjoispuisto 7, Pori, Löydä bussit ja junat

Forssa

Forssan luontomuseo

Museo esittelee Lounais-Hämeen luontoa ja luonnonsuojelutyötä. Näyttelysalissa voi tutustua Hämeen luonto -lajistonäyttelyn kautta alueelta löytyviin lajeihin. Samoissa tiloissa sijaitsee lisäksi Suojassa –teemanäyttely, joka kertoo luonnonsuojelusta Suomessa ja Lounais-Hämeessä. Pysyvien näyttelyiden lisäksi tarjolla on vaihtuvia näyttelyitä.

Avoinna ke, pe, la, su. Kesäkaudella on auki ti–su

luontomuseo.fiWahreninkatu 4 A, ForssaLöydä bussit ja junat

Visit Forssa Region

Rovaniemi

Arktikum tiedekeskus ja museo

Tiedekeskus ylläpitää ja kehittää pysyvää tiedenäyttelyä Muuttuva Arktis, joka esittelee toiminnallisesti arktista aluetta ja popularisoi arktista tutkimusta.

Näyttelyjen lisäksi tiedekeskus järjestää tapahtumia kouluille, rovaniemeläisille ja matkailijoille sekä osallistuu kansainvälisiin hankkeisiin liittyen näyttelytoimintaan ja tiedeviestintään.

Arktikumin edustan rantapuisto, Arktinen puutarha, on Rovaniemen kauneimpia puistoja. Noin seitsemän hehtaarin laajuinen arboretum-puisto sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Ounasjoen rannalla, osittain pienellä saarella. Puistossa esitellään pohjoisessa selviytyviä kasvilajeja, erityisesti luonnonkasveja ja tunturikasvillisuutta.

Avoinna ti–su

arktikum.fiPohjoisranta 4, RovaniemiLöydä bussit ja junat

Arktikum/Sami Kota

Inari

Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siida

Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siida sijaitsee Inarin kirkonkylässä, saamelaisten kotiseutualueella. Siidan toiminnasta vastaavat Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus. Näyttelymme ja tapahtumamme toimivat pohjoisen tiennäyttäjinä: opastamme vieraamme ikiaikaiseen ja elävään saamelaiskulttuuriin ja arktiseen luontoon.

Avoinna ma-la. Kesäkaudella on auki joka päivä

siida.fiInarintie 46, InariLöydä bussit ja junat

Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siida

Löydä helposti bussit ja junat sekä osta matkaliput museoreissulle!

Perille.fipalvelusta haet näppärästi reitit ja aikataulut, vertaat matkojen hintoja ja ympäristövaikutuksia, löydät sopivimman matkan sekä ostat bussi- ja junaliput. Kun syötät matkahakuun museon osoitteen sekä haluamasi matkustuspäivämäärät, löydät parhaan matkavaihtoehdon.

Innostavaa museoreissua sekä turvallista matkaa perille!

Leave a Comment

Your email address will not be published.